Se on siis oikeasti musta rinne!

Rinteiden vaikeusasteitahan kuvataan tunnetusti väreillä musta, punainen, sininen ja vihreä. Pyhälläkin värikartta on ihan kohtuullisesti edustettuna.Pyhän kohdalla tulee usein kerrottua, että täältä löytyy tarpeeksi haastetta vähän kokeneemmallekin laskijalle...

Heti aluksi muistetettakoon, että minä olen siis hotelliyrittäjä enkä rinneyrittäjä, joten sen tarkempaa analyysiä en noista rinteiden väreistä tule tekemään. Itse yritän tulla alas sen rinteen, joka kohdalle sattuu, suksilla tai ilman. Ja alhaalla mietin, kannattaako tuota kokeilla uudestaan.

Esimerkiksi, Huttu-Ukkohan ei mielestäni ole minkään värinen rinne. Se ei ole rinne ensinkään, vaan PUDOTUS. Rinteessä minulla tulee mielestäni olla edes mahdollisuus kaatumisen jälkeen pysäyttää liuku alaspäin mutta Huttu-Ukko ei tätä tarjoa. Sen ominaisuuksiin kuuluu, että kun vedät lipat ylhäällä, niin voit kerätä kamasi sitten rinteen alaosassa. Ehkä silmäkulma tai kylki mustana...hmmm...jos se väri muuten tuleekin siitä.

Nyt Pyhän värikartta saa toisenkin mustan rinteen. Sen näki pari viikkoa sitten jo kaukaa, värin mukaan lukien. Todellakin musta! Juuri tällä hetkellä rinnettä peittää pieni lumivaippa ja näkyyhän siinä jo ensimmäiset laskujäljetkin. Kukahan lie onnekas (vai hullu?) kävi korkkaamassa rinteen viikonloppuna?

Kaiken kaikkiaan, tuo uusi rinne sijoittuu ihan mielettömälle paikalle. Uudesta hissistä suoraan rinteeseen ja välillä voi piipahtaa täällä meillä syömässä. Eli nyt vain avajaisia odotellessa!
Viralliset avajaisethan pidetään 4.12. mutta laskemaan päästään jo marraskuun puolella. Tervetuloa!

- Johanna

Häkellyttävä ensilumi

Miten se sitten voikin joka vuosi olla yhtä riemastuttavaa? Siis nähdä, kun ensimmäiset lumihiutaleet putoavat taivaalta. Se kyllä saa pasmat täysin sekaisin sekä aikuisilta, että lapsilta. Ainakin tunturiyrittäjien kotona...

Tuntuisi, että tässä iässä olisi jo nähnyt lunta tarpeeksi mutta ei. Joka kerta, kun näen talven ensilumen, niin löydän itseni pihalta nauttimassa lumisateesta. On jotenkin rauhoittavaa nähdä hiutaleiden hiljalleen leijailevan taivaalta. Tuossa vaiheessa en muista, että tulen jälleen kolmen kuukauden päästä sadattelemaan lumituiskussa kolatessani autoa esiin hangen keskeltä. Tai, että rukoilen "syöksysämpylääni" (tällä nimellä olen ristinyt vm -86 olevan Mitsuni) 38 asteen pakkasessa käynnistymään.

Minussa ensilumi saa aikaan oikein kunnon työkipinän. Se on varma merkki siitä, että kohta tunturissa käy taas vilske ja sekös saa meikäläiset innostumaan. Ja tänä vuonna, kun lisänä ovat vielä tulevat uudistukset hissi- ja rinnepuolella, niin sehän tuntui, että pitää kaivaa suksetkin saman tien varastosta.

Minulle ensilumen sataminen on tällä hetkellä sormia syyhyttävää mutta en kyllä uskalla kysyä työmaiden vetäjiltä ovatko he asiasta yhtä innoissaan. Jokainen voi varmaan kuvitella itsensä roikkumaan 17 metrin korkeuteen hissitolppaan, kun alla on kohtuullisen jyrkkä rinne, tuuli viuhuu korvissa ja nasauttelee kivikovia "hiutaleita" silmille. Siinä voi riemu ensilumesta olla kohtuullisen kaukana...

Me nautimme kuitenkin lumesta täysin siemauksin. Ensimmäinen lumiukko nököttää jo etupihalla. Se on tosin kuorrutettu vihreällä "karvalla". Parin sentin lumen alta löytyy vielä jotain joka muistuttaa menneestä kesästä.

Ps. Ensi kerralla pääsette itse näkemään, että musta rinne voi todellakin olla musta...

- Johanna