Hiihtosesonki - Nytkö se jo loppuu?

Ei voi olla tosi! Siis kaksi päivää jäljellä ja sitten pitäisi muka vaihtaa kesäterään. Näin se taas meni tämäkin talvi. Tulee kyllä ikävä tuota monojen kolinaa aulatiloissa...

Hupsheijaa, tätäkö on yrittäjänä toimiminen sesonkikohteessa? Edellisessä päivityksessäni luki, että "tästä alkaa hiihtokausi" ja nyt se sitten loppuu :). Enkä ole ehtinyt blogiakaan päivittää. Tosin sehän vain tarkoittaa, että meillä on ollut oikeastikin ihan kunnon sesonki.

Näin pari päivää ennen kesään siirtymistä voi vähän jo vilkaista taaksekin päin. On ollut hienoa nähdä taas kaikki tutut täällä tunturissa lomailemassa ja nauttimassa olostaan. Ja uusi hissi on tuonut alamäkihiihtoon aivan uutta tuntua. Jo kelpaa vähän kylmemmälläkin kelillä lähteä rinteeseen.

Ja mikäs se on ollut tämän kauden puheenaihe? No lumen määrä tai siis sen puute! Tänä vuonna lunta on kyllä ollut ennätyksellisen vähän täällä Itä-Lapissa. Etelä-Suomi nappasi siinä tilastossa pidemmän korren. Se kuitenkin tarkoittaa, että tuleville vuosille riittää uusia, hiihdosta kiinnostuneita. Tulkaahan kaikki vain tänne Pyhälle sitten jatkamaan hyvin alkanutta harrastusta.

No mitäs me meinaamme nyt viikonlopun jälkeen? Nyt nautitaan viimeisistä laskukeleistä, tosin ikkunasta katsellen mutta kuitenkin. Toukokuuksi suljemme hotellin ovet hetkeksi ja laitamme paikkoja kesäkuntoon. Ja jospa sitä ehtisi hieman lomaillakin. Jos vaikka suuntaisi itse käymään etelässä ja seuraisi, kun muut paiskivat vuorostaan hommia oman sesonkinsa keskellä. Suomi on pitkä maa, jossain on aina sesonki, eikö vain?

- Johanna

PS. Kiitos vielä kaikille upeasta talvesta ja oikein railakasta Vappua! Ja saa meitä tulla tervehtimään kesälläkin!

Tästä alkaa hiihtokausi!

Hei, ei saa juosta sisällä! Syöhän nyt! Missä Jere on? Mihin sinä ehdit hanskat hukata?...respassa meinaa naurattaa. Se on sitten hiihtoloma-aika :)!

Kevät alkaa olla käsillä. Ainakin se tunne minulle tulee, kun hiihtolomat alkavat. Tunturi tulee täyteen vilskettä lomailijoiden myötä ja samoihin aikoihin alkaa myös aurinko viihtyä taivaalla pidempään. Paras hiihtokausi alkaa tästä ja seuraavan kerran tunturi rauhoittuu toukokuussa.

Hiihtolomalaisten myötä saamme tunturiin jälleen uuden, ihanan ryhmän asiakkaita. Respasta löytyy päivä päivältä enemmän löytötavaroita (hanskoja, pipoja, kaulahuiveja, nalleja) ja vanhemmat käyvät näitä metsästämässä. Asiakaspalvelussa pääsee vastaamaan hyvinkin haastaviin kysymyksiin, kuten "miksi sinä joudut tekemään töitä, kun aurinko paistaa?" tai "arvaa mikä tämä on?" (kun näytetään piirustusta, josta et ole ihan varma kummin päin sen kuuluu olla). Tuo kaikki kuuluu siihen pienempien lomalaisten osastoon.

Nuorison kanssa matkustavat vanhemmat näyttävät pääsevän vähän helpommalla. Aamulla kouraan annetaan taskuraha ja seuraavan kerran nuorisoa näkee illalla rinteiden sulkeuduttua. Ja päivän ohjelma on taatusti ollut mieluisa. Päivän aikana tätä porukkaa näkee vain pistäytymässä pikaisesti burgerilla tai pizzalla.

On kiva huomata ihmisten aidosti rentoutuvan lomaviikon aikana. Saapumispäivänä tunnelma on usein kaikkea muuta kuin rentoutunut päivän matkustamisen jälkeen. Kaikkia väsyttää, on nälkä ja auton tavaralastin purkaminen kauhistuttaa. Tunnistitko tuosta muuten oman lomasi ensimmäisen päivän? Loman edetessä hymyt alkavat kuitenkin olla jo herkässä. Sohvalla nautitaan rauhassa päivän lehdestä ja aamukahvista, rinteessä pysähdytään ihastelemaan avautuvia maisemia ja illalla ruokaillaan ja pelaillaan vaikka pingistä. Muutos on huomattava. Loma on tehnyt tehtävänsä ja ihminen osaa taas nauttia hetkestä. Ja tuostakos me saamme itse onnistumisen tunteita! Olemme taas palauttamassa yhden asiakkaan kotiin virkistyneenä ja levänneenä :).

Mukavaa ja virkistävää lomaa kaikille!

- Johanna

Huttu-Ukko - kuka?

Isokuru, Karhunjuomalampi, Uhriharju, Noitatunturi, jne. Listaa voisi jatkaa näin parin vuoden tunturiolon jälkeen jo aika pitkälle ja jokaiselle nimelle löytyy oma tarinansa. Mielenkiintoisimpien joukossa tarina Huttu-Ukosta. Tiesitkö, että tarinan mukaan Huttu-Ukko on niin suuri, että Ukon sauvojen sompien väli on toista metriä leveä?

Huttu-Ukon kerrotaan asustavan Huttu-järven erämaassa. Hän ilmaantui ensimmäisen kerran Huttulan tilan rakennustyömaalle 1800-1900-lukujen vaihteessa. Tilalliset Reeti ja Petti osasivat arvostaa Huttu-järven erämaan tarjoamia mahdollisuuksia. Samoin arvostivat he tätä riskiä hanslankaria, joka ilmestyi rakennustyömaalle aamuhämärissä ja häipyi päivän vaaletessa. Hirsikehikko nousi hyvällä vauhdilla.

Vuosien myötä vaihtui myös Huttulan tilan omistajuus (näistä jokaisesta löytyy omat tarinansa, jotka pysykööt teiltä vielä salassa). Eivätkä välit Huttu-Ukkoon olleet kaikilla yhtä lämpimät. Kuuleman mukaan erämaan Ukolla on tietyt säännöt. Jos sääntöjä ei noudata, on parempi lähteä tilalta. Viimeiset lähtivät kuulemma, kun ovet eivät pysyneet kiinni köydelläkään.

Kaikista tarinoista huolimatta, Huttu-Ukkoa pidetään kuitenkin ensisijaisesti Pyhätunturin suojelijana, jota ei tarvitse pelätä. Kerrotaan mm. että kun 1950-luvulla Pyhätunturille rakennettiin ensimmäinen radiomasto, oli maston kanssa jatkuvasti ongelmia, masto huojui ja kuuluvuus oli huono. Joku oli maininnut, että onkos maston pystytykselle muistettu kysyä Huttu-Ukolta lupaa? Silloisen Yleisradion pääjohtajan Eino S. Revon kerrotaan todenneen, että sehän on pojat sillä lailla, että Huttu-Ukolle annetaan oma telekkari, että se tietää mistä on kysymys. Televisio vietiin soutamalla keskelle Huttu-järveä ja paiskattiin järveen. Perään todettiin, että siinä on Huttu-Ukollekin tv, että saa sitä katsella. Sen jälkeen on masto saanut olla rauhassa. (Lainaus Pyhä-Luoston Luontokansiosta)

Että tällaisia tarinoita...Nyt saatat miettiä, että miten tämä kaikki liittyy yrittämiseen tunturissa. Mielestämme nämä tarinat ovat oleellinen osa Pyhätunturia ja mielenkiintoista kerrottavaa myös asiakkaillemme. Ja voihan olla, että uuden tarinan toivossa palataan kyläilemään samaan paikkaan. Ja muuten, eikö ole mukavaa, kun nyt tietää, mitä on Huttu-Ukko-rinteen nimen taustalla?

- Johanna

Kisasuksia ja numerolappuja

Yksi kova sesongin piikki on jälleen takanapäin. Joulu ja Uusi Vuosi täyttivät tunturin kotimaisista ja ulkomaisista juhlijoista ja töitä on tullut paiskittua aika lailla kellon ympäri. Ja uusi vuosi aloitettiin kisojen merkeissä...¨

Kaksi asiakasryhmää yhtä aikaa tunturissa, joiden päivärytmit ovat kuin yö ja päivä. Tuo lause paketoi viime viikon aika lailla. Tunturissa näkyi edelleen itänaapurin kilvillä varustettuja autoja joka toisen mökin pihassa, kun paikalle ilmestyvät Audi-cupin kisaajat huoltojoukkoineen. Hulina oli taattu. Vuorokausi päättyy aamutunneilla, kun viimeiset juhlijat lähtevät nukkumaan ja alkaa samalla kellonlyömällä, sillä kisaajat aloittavat valmistelut päivän koitoksiin. Olen aina välillä miettinyt, että monetkohan sukset yksi kisaaja keskimäärin omistaa? Tuo johtuu siitä, että hotellin käytävillä ja suksivarastoissa on vähintään kolminkertainen määrä suksia asukkaisiin verrattuna.

Aamun aikana vastaanotto vastaa parin tunnin ajan kysymyksiin: "Millainen keli?" ja "Pyörivätkö kaikki hissit?" vähintään kerran minuutissa. Ja onhan niitäkin aamuja koettu, että hissit eivät tosiaan kelin vuoksi pyöri. Silloin vastaillaan samoihin kysymyksiin muutama tunti enemmän. Lievää turhautumista on tuolloin havaittavissa puolin jos toisin :).

Muita kisoihin olennaisesti liittyviä piirteitä ovat numerolaput. Suuri osa asiakkaista on numeroitu. Ja ne joita ei ole, kulkevat usein paikan päällä nilkkohin ulottuva toppatakki päällä...luokittelu: valmentaja tai kisaorganisaatio. Loput, jotka eivät omaa edellämainittuja tunnusmerkkejä, kulkevat kuitenkin niin tiiviisti yhdessä heidän kanssaan, että luokittelu kisaporukkaan on helppoa.

Kaiken kaikkiaan, kisoja on vaikea kuvailla, ne kannattaa tulla kokemaan paikan päälle. Töissä olevalle haasteita riittää, sillä kun kelien armoilla ollaan, niin mitä tahansa voi tapahtua. Aikataulumuutoksiin on syytä varautua, ja lähes poikkeuksetta ne muuttuvatkin vähintään kerran päivässä. Mutta kun sen tietää jo etukäteen, niin siitä ei revi turhaa stressiäkään. Kisat tuovat tunturiin mahtavan hulinan ja urheilujuhlan tuntua, joten ovat äärimmäisen tervetullut piristys. Huhtikuussa vuorossa ovat seuraavat iso kisat, nimittäin SM-kisat sekä AUDI-cup finaalit. Viimeistään tuolloin kannattaa tulla paikan päälle nauttimaan kisahuumasta.

Ps. Kuvassa on muuten Merle Soppela, jonka edesottamuksia seurataan ympäri maailmankin silmä tarkkana. Pyhätunturilla kuitenkin aivan erityisesti...

- Johanna