Äiti, missä mun sukket on?

Meiltä kysytään aina välillä, että mitä ihmettä te teette siellä tunturissa, kun ette tee töitä? Mitäs luulisitte?

Viikonloppuna se tapahtui, nuorimmaisemmekin päätti tutustua laskettelun saloihin. Ja ihan oma-aloitteisesti! Kaksi vanhinta paloivat halusta päästä lauantaina rinteeseen ja sehän tarkoitti, että koko perhe pakkautui autoon ja nokka kohti tunturia.

Ensimmäistä kertaa, kun kauden alussa ollaan liikenteessä, niin alkuvalmistelut ottavat hieman enemmän aikaa...
Täti:"Tulehan lähemmäs ja katso kameraan." (Valokuvaus kausikorttia varten Pisteellä)
Meri:"Hei, ei se ota kuvaa, kun se valo ei räpsähdä!".
Täti:"Ottaa se, tässä ei ole salamavaloa."
Meri:"Oho, mun kännykässäkin on salamavalo ja siinä ei! Tulikohan siitä nyt varmasti hyvä?"
Täti: "Joo, valmista tuli. Ja sitten seuraavat."
(Tässä vaiheessa tuli isällekin haastetta, kun oli muistettava lasten syntymäajat)

Ja sitten vuorossa monot ja sukset. Ainakin meidän lapset tuntuvat kasvavan maata myöten, sen verran tiuhaan vaihtuu monon koko eli vuorossa oli vähän sovitusta. Aleksi, 2,5-vee, istuu vielä hissukseen ja tiirailee monohyllyjä ja seuraa tyttöjen monorallia.
Sitten kuuluu hiljainen: "Äiti, missä mun movot on?". No, kun kerran vuokraamossa ollaan, niin samahan tuo on käyttää monoja jalassa ensimmäistä kertaa ja vähän totutella niillä kävelyyn. Ensin poitsu seisoo tikkusuorana monot jalassa ja tuijottaa jalkoja. Hieman taitavat painaa...Mutta mitä vielä, poika lähtee tepastelemaan pitkin vuokraamoa monojen kanssa (ensiaskeleet tooooodellla huteran näköistä menoa mutta nopeasti löytyy sopiva tekniikka). Tytöt keräävät jo mukaansa sopivat sukset ja lähtevät isän kanssa kohti rinnettä.

Tässä vaiheessa ajattelin, että jospa alkaisin riisua Aleksilta monoja mutta hän käveleekin suksihyllyille ja kysyy: "Äiti, missä mun sukket on?".
Äiti: "Jos nyt vain testataan monoja ja ensi kerralla otetaan suksetkin."
Kysymys toistetaan hieman painokkaammin ja alahuuli jo vähän väpättäen: "Missä mun sukket on?"
Miten siinä kieltäydyt, kun toinen on niin kovasti menossa rinteeseen, joten hyllystä sopivat sukset mukaan ja totuttelemaan.

Ja hienostihan se meni, lukuunottamatta hikoilua, joka tuli kantaessani Aleksia ylös mäkeä :). Sen verran oli nimittäin huteraa seisomista, että päätimme jättää naruhissinkin väliin. Pari laskua isän jalkojen välissä ja kyllä oli itsetunto kohdallaan. "Isi ei auttaa, minä itte!" Jospa ei kuitenkaan...
Onneksi asiasta päästiin yhteisymmärrykseen ja tunti vierähti suksilla oikein mukavasti.
Tytöt, Meri 7-v. ja Petra 5-v., menivät ylös alas kuin vanhat tekijät. Meri kävi isän kanssa testaamassa Polar-rinnettäkin. Jyrkällä kuultua: "Isi, mua ei pelota ollenkaan, kunhan en vain katso alaspäin!" Taktiikka tuokin!

Kaiken kaikkiaan meillä oli rinteessä aivan upea päivä! Eli siis jos kysytään, että mitä täällä tehdään, kun ei olla töissä, niin LASKETELLAAN!
- Johanna

Meneehän tää lento Pyhän Avajaisiin?

Nyt se on vihdoin tapahtunut, Uusi HiihtoPyhä on avattu! Ja nämä avajaiset muuten muistetaan...

Uusi PyhäExpress-tuolihissi sekä uusi FIS-rinne avattiin onnistuneesti eilen mahtavien juhlallisuuksien kera. Päivää voi kuvata aika osuvasti yhdellä lauseella: "Ai, mikä aikataulu?"

Torstai-iltana tunturissa oli täysi tohina valmistelujen vuoksi ja aikataulut selvillä. Perjantaina hissi avataan kello 14 ja nautitaan Uudesta HiihtoPyhästä oikein kunnolla. Vaan kuinkas kävikään? Aamulla puhelimet alkoivat piristä, kun Rovaniemelle lentävistä asiakkaistamme iso osa lennätettiinkin lakon vuoksi Ouluun, osa Kittilään ja taisipa osa tulla myös Kajaanin kautta. Ja kuin pisteenä ii:n päälle, tunturissa puhalsi aika mojova tuuli, liian kova hissin avaukselle. Hupsista heijaa, tiedossa oli mielenkiintoinen päivä!

Meille tämä tiesi pieniä järjestelyjä jatkokuljetusten kanssa ja asiakkaamme saivat nauttia Lapin maisemista muutaman tunnin linja-autoissa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: saimme vieraat pienen viivästyksen jälkeen tunturiin ja onneksi kaikki olivat edelleen intoa ja juhlatunnelmaa täynnä. Ja jotta kaikki pääsisivät nauttimaan myös hissin avauksesta, siirtyivät juhlallisuudet parilla tunnilla eteenpäin, kello 16:een. Ja kuin tilauksesta, myös tuuli tyyntyi!

Kello 16 saimme olla todistamassa, kun mahtavien jätkänkynttilöiden loistaessa avattiin uusi PyhäExpress! Oli upeaa nähdä asiakkaat jonossa sukset jalassa ja tuolit pyörimässä kohti huippua. Kaikki aamun kiireet unohtuivat saman tien. Ja iltakin oli yhtä juhlaa. Tupa täynnä enemmän ja vähemmän tuttuja kasvoja, iloisia ilmeitä ja lasien kilistelyä. Ja Koop piti tunnelman katossa yömyöhälle. Tästä ei kauden aloitus enää parane!

Ja nyt...minun vuoroni! Monot ja sukset jalkaan, kypärä päähän ja testaamaan, miltä tuntuu MATKA HUIPULLE!

- Johanna

Pyhätunturilta maalikylille-SkiExpoon mars!

Helsinki? No se on se paikka, jossa yhdessä talossa asuu enemmän ihmisiä kuin koko Pelkosenniemellä on asukkaita ja, jossa messuhalli on aina täynnä tunnelmaa...SINNE SIIS!

Heti aluksi täytyy myöntää, että on ihailtavaa, että löytyy ihmisiä, jotka pysyvät täysjärkisinä asuessaan kaupungissa. Minusta ei siihen taitaisi olla. Tuntuu, että aivot eivät ehdi pysähtyä hetkeksikään siinä taustahälyssä. Tosin huomasin juuri, että onhan Kemijärvikin "kaupunki" mutta se on jo toisen blogikirjoituksen aihe... Pyhällä nautin siitä, että minulla on mahdollisuus kävellä muutama sata metriä, ja hiljaisuus on täydellinen.

Toinen asia, jota Pyhätunturilla ei tarvitse pelätä on eksyvänsä autolla tai ajavansa ykssuuntaista katua väärään suuntaan. Meillähän kaikki tiet ovat peräkkäin. Ja ruuhkaksi voi jo kutsua sitä, kun vastaan tulee enemmän kuin viisi autoa kahdenkymmenen kilometrin matkalla. Yleensä näen tuolla matkalla enemmän poroja.

Tällaisina muutaman päivän kerta-annoksina kaupunkielämä on kuitenkin täydellistä! Ja miksi olemme nyt Helsingissä? No, tietenkin SkiExpossa! Talviurheilutapahtuma, jota en missaisi mistään hinnasta. Muutaman päivän aikana messuhalliin änkeää mahdoton määrä kaikesta lumeen liittyvästä kiinnostuneita ihmisiä. Saamme tavata liudan asiakkaita ja jutella tulevasta kaudesta ja uutuuksista. Ja vastata välillä tiukkaan kritiikkiinkin. Ja sitten löytyy niitä helmiä, jotka kertovat olleensa Pyhällä ensimmäistä kertaa laskemassa 60-luvulla ja muistavat, millaista oli kiivetä ensimmäistä kertaa tuolihissiin, kun siitä oli aamulla kopsuteltu jääkimpaleet irti. Nyt nämä samat alamäkihiihdosta kiinnostuneet kysyvät, että "niin onko tuossa uudessa hississä penkinlämmittimet". Kehitys on tehnyt tehtävänsä ja kysymykset muuttuvat sitä mukaa :).

Jäljellä on vielä yksi hieno päivä messuilua ja sitten nokat kohti tunturia. Lunta ja pakkasta onkin jo vähän ikävä...

-Johanna

Se on siis oikeasti musta rinne!

Rinteiden vaikeusasteitahan kuvataan tunnetusti väreillä musta, punainen, sininen ja vihreä. Pyhälläkin värikartta on ihan kohtuullisesti edustettuna.Pyhän kohdalla tulee usein kerrottua, että täältä löytyy tarpeeksi haastetta vähän kokeneemmallekin laskijalle...

Heti aluksi muistetettakoon, että minä olen siis hotelliyrittäjä enkä rinneyrittäjä, joten sen tarkempaa analyysiä en noista rinteiden väreistä tule tekemään. Itse yritän tulla alas sen rinteen, joka kohdalle sattuu, suksilla tai ilman. Ja alhaalla mietin, kannattaako tuota kokeilla uudestaan.

Esimerkiksi, Huttu-Ukkohan ei mielestäni ole minkään värinen rinne. Se ei ole rinne ensinkään, vaan PUDOTUS. Rinteessä minulla tulee mielestäni olla edes mahdollisuus kaatumisen jälkeen pysäyttää liuku alaspäin mutta Huttu-Ukko ei tätä tarjoa. Sen ominaisuuksiin kuuluu, että kun vedät lipat ylhäällä, niin voit kerätä kamasi sitten rinteen alaosassa. Ehkä silmäkulma tai kylki mustana...hmmm...jos se väri muuten tuleekin siitä.

Nyt Pyhän värikartta saa toisenkin mustan rinteen. Sen näki pari viikkoa sitten jo kaukaa, värin mukaan lukien. Todellakin musta! Juuri tällä hetkellä rinnettä peittää pieni lumivaippa ja näkyyhän siinä jo ensimmäiset laskujäljetkin. Kukahan lie onnekas (vai hullu?) kävi korkkaamassa rinteen viikonloppuna?

Kaiken kaikkiaan, tuo uusi rinne sijoittuu ihan mielettömälle paikalle. Uudesta hissistä suoraan rinteeseen ja välillä voi piipahtaa täällä meillä syömässä. Eli nyt vain avajaisia odotellessa!
Viralliset avajaisethan pidetään 4.12. mutta laskemaan päästään jo marraskuun puolella. Tervetuloa!

- Johanna

Häkellyttävä ensilumi

Miten se sitten voikin joka vuosi olla yhtä riemastuttavaa? Siis nähdä, kun ensimmäiset lumihiutaleet putoavat taivaalta. Se kyllä saa pasmat täysin sekaisin sekä aikuisilta, että lapsilta. Ainakin tunturiyrittäjien kotona...

Tuntuisi, että tässä iässä olisi jo nähnyt lunta tarpeeksi mutta ei. Joka kerta, kun näen talven ensilumen, niin löydän itseni pihalta nauttimassa lumisateesta. On jotenkin rauhoittavaa nähdä hiutaleiden hiljalleen leijailevan taivaalta. Tuossa vaiheessa en muista, että tulen jälleen kolmen kuukauden päästä sadattelemaan lumituiskussa kolatessani autoa esiin hangen keskeltä. Tai, että rukoilen "syöksysämpylääni" (tällä nimellä olen ristinyt vm -86 olevan Mitsuni) 38 asteen pakkasessa käynnistymään.

Minussa ensilumi saa aikaan oikein kunnon työkipinän. Se on varma merkki siitä, että kohta tunturissa käy taas vilske ja sekös saa meikäläiset innostumaan. Ja tänä vuonna, kun lisänä ovat vielä tulevat uudistukset hissi- ja rinnepuolella, niin sehän tuntui, että pitää kaivaa suksetkin saman tien varastosta.

Minulle ensilumen sataminen on tällä hetkellä sormia syyhyttävää mutta en kyllä uskalla kysyä työmaiden vetäjiltä ovatko he asiasta yhtä innoissaan. Jokainen voi varmaan kuvitella itsensä roikkumaan 17 metrin korkeuteen hissitolppaan, kun alla on kohtuullisen jyrkkä rinne, tuuli viuhuu korvissa ja nasauttelee kivikovia "hiutaleita" silmille. Siinä voi riemu ensilumesta olla kohtuullisen kaukana...

Me nautimme kuitenkin lumesta täysin siemauksin. Ensimmäinen lumiukko nököttää jo etupihalla. Se on tosin kuorrutettu vihreällä "karvalla". Parin sentin lumen alta löytyy vielä jotain joka muistuttaa menneestä kesästä.

Ps. Ensi kerralla pääsette itse näkemään, että musta rinne voi todellakin olla musta...

- Johanna

Ruskaa ja revontulia

Sain viime viikonloppuna jälleen muistutuksen siitä, mikä tästä Lapista tekee niin ihmeellisen. Ja kuinka se osaakaan sitten valita hetken, jolloin siitä muistuttaa. Revontulet ovat sitten käsittämättömän kauniita.

Lähdimme tosiaan perjantaina vieraidemme kanssa kohti tunturin huippua, Ravintola Tsokkaan. Iso osa vieraistamme oli ensimmäistä kertaa Lapissa, ja kuten arvata saattaa, ruska oli jo lumonnut heidät täysin. Mutta enpä osannut arvata, että illalla pääsisimme jälleen osaksi todellista Lapin taikaa.

Illallinen sujui rauhallisissa merkeissä ja sää ulkona oli aivan uskomattoman kirkas. Päätimme kahvikupposten kera siirtyä terassille ihailemaan taivaalla mollottavaa kuuta. Ja sieltä ne sitten ilmestyivät kuin tilauksesta, upeat revontulet! Ei muuta kuin äkkiä valot pois terassilta. Siellä sitten seisoimme, kaikki viisitoista henkeä, keskellä äärimmäistä pimeyttä, seuraten kuinka vihreät tulet täyttivät koko taivaan. Hetki, joka syöpyi varmasti kaikkien mieleen lähtemättömästi.

Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun revontulet näkyivät kunnolla näiden kahden vuoden aikana, kun olemme täällä olleet. Ei se ole ihme, että ihmisiä tulee ympäri maailmaa näiden luonnonilmiöiden perässä. Tunnelma vie mennessään täällä asuvankin. Ja vaikka revontulet pikkuhiljaa siitä haalistuivat, niin se ei haitannut. Pimeys toi mukanaan toisenkin tuliaisen, nimittäin tähtiä tuikki taivaalla ihan mieletön määrä. Siellä sitä sitten täristiin koko porukka kolean syysilman kourissa ja haettiin taivaalta tuttuja tähtikuvioita.

Seuraavana iltana veimme myös lapset ihailemaan tähtitaivasta. Ilokseni huomasin, että pimeys, tähdet ja mahdollisuus nähdä revontulia, tempaisi heidätkin mukaansa. Siellä seisoimme terassilla, kiikarit kourassa ja katselimme Jupiteria ja sen kuita. Unohtumattomiin elämyksiin ei aina tarvita ihmeellisiä vempeleitä. Toisinaan pysähtyminen riittää.
PS. Kuvassa meidän Petra-tyttönen nauttimassa ruskasta

Johanna

Niistä tulevista uusista "kapuloista"

Olen istunut toimiston ikkuna auki jo useita viikkoja. Jaa, että miksi? En ainakaan siksi, että olisi ollut liian kuuma. Täällä sellaisia päiviä tuntuu olevan harvassa. On vain yksinkertaisesti niin ihana kuunnella koneiden aiheuttamaa kolinaa rinteessä. Siitä tietää, että ensi kauteen lähdetään aivan uusissa tunnelmissa, UUDELLA HIIHTOPYHÄLLÄ!

Toimiston ikkunastani on suora näköyhteys tulevaan uuteen rinteeseen. Mielessäni olen jo aika monta kertaa tullut sen alas suksien, tai laudan, kanssa. Pari kertaa olen myös miettinyt, että kuinkahan kovaa tuollainen kaivuri tulisi mäkeä alas nyt kesäaikaan... On sen verran huiman näköistä tuo kaivuuhomma, että täytyy nostaa pojille hattua.

Rinnetyömaat ovat siis täydessä vauhdissa, eikä uuden hissin rakennus ole yhtään huonommassa jamassa. Vanha Polar-hissi on purettu jo alkukesällä, ja pari viikkoa sitten katselin ikkunasta, kun rekat toivat uuden tuolihissin tolppia. Julmetun kokoisia! En haluaisi olla se, joka kiipeää rasvailemaan pyöriä.

Tuo uusi "six pack" (hienompi nimitys tuolihissille) tulee nopeuttamaan huipulle nousua puolella. Ja, kun vielä saa istua mukavasti kuomun alla tuulelta suojassa, niin muutos entiseen hiihtokokemukseen tulee olemaan valtaisa. Vertaan siis siihen, että roikkuu vanhan Polar-hissin kapulassa, joka varsinkin yksin ylös mennessä oli suorastaan elämys. Enkä varmaankaan ole ainoa, joka on asiasta tätä mieltä.

Eikä tässä rytäkässä sovi unohtaa perherinnettä.Raivaustyöt ovat hyvällä mallilla ja vanhan tuolihissin pyörityspäivät alkavat olla lopuillaan. Syksyllä se sitten suljetaan. Toivottavasti pääsemme vielä ennen sulkua pienelle "nostalgia-ajelulle"...Mitä tulevaisuus tuo hissivanhukselle tullessaan, siitä varmaan kuulemme myöhemmin.

Tuleva kausi tulee siis tulee siis viemään Pyhän kohti Suomen hiihdon huippua, ansaitusti. Ja mainittakoon vielä, että ILMAN KAPULOITA! Eli ei muuta kuin tervetuloa ensi kaudella Uudelle HiihtoPyhälle!

- Johanna

Oma maa mansikka - Lapin maa mustikka

Se on varmasti puraissut minua, siis jonkin sortin lappilainen vattumato. Eihän tämä muuten voi olla mahdollista. Minä, joka olen siitä saakka kaihtanut marjanpoimintaa, kun eksyin kerran viisitoistakesäisenä Suonenjoelle mansikkatilalle töihin, olen nyt viettänyt vapaa-aikani marjastaen!

Pari vuotta sitten, kun tulin tänne, mietin mitä täällä Pelkosenniemellä oikein tehdään, jos sattuu ilmaantumaan vapaa-aikaa. Aiemmin kotini lähellä olivat uimahalli, golfkenttä, jäähalli jne. Ei ollut puutetta tekemisestä, ja oli vara mistä valita. Pelkosenniemellä harrastuspaikat ovat hieman rajatummat. On talvella kaukalo, ja sitten tietenkin kaukalo täynnä lunta, ja sitten keväällä kaukalo täynnä sohjoa (hieman kärjistetysti :)). Uimaan lähteminen vaatiikin sitten jo lähes sadan kilometrin automatkan, joten sen harrastuksen olemme jättäneet muille.

Tänä syksynä löysin itsestäni kuitenkin uuden puolen. Kävimme tyttäreni Merin kanssa kotirannassa tarkastamassa, josko löytäisimme villivadelmia. Ja löytyihän niitä, lähemmäs 10 kg! Nyt pitäisi vain keksiä, mitä niille tekee...Ja tuo vatunpoiminta innoitti katsastamaan, josko osaisin poimia myös mustikoita. Ja osasinhan minä. En ollut tiennytkään, että mustikoita voi tunturin rinteillä kasvaa niin paljon. Ja sitä paitsi, marjanpoiminta seisaallaan on ihan uutta (lue: kohtuu jyrkkiä nuo rinteet).

Oma marjastus sai huomaamaan myös uuden, arvostettavan, puolen kesäksi tunturiin jäävissä työntekijöissämme. Hyvin moni talvisesongin väestä ilmoitti suorastaan kaihtavansa kesäistä Lappia; sosiaalielämä kuulemma kuolee. Mäkärät eivät kai kavereina ole sitä puheliainta sorttia. Kesäksi tunturiin jäävät tuntuvat lähes poikkeuksetta olevan innokkaita sienestäjiä tai marjastajia, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ja ravintolatyölle luonto tarjoaakin oivan vastapainon, voi olla vain hiljaa, eikä ole pomokaan pakottamassa hymyilemään. Minä puolestani olen löytänyt vähän kuin uuden sesongin jota odottaa.

No, mustikat on nyt poimittu mutta onhan sitä vielä...seuraavaksi sieniä ja puolukoita, ja tietenkin karpaloita. Jos siis satutte eksymään tännepäin, niin olemme valmiita antamaan hyviä vinkkejä marjapaikoista. Kyllä tänne mahtuu, minun mielestäni myös kauempaa tulleita. Sen enempää kyseistä aihetta kuitenkaan kommentoimatta :).
- Johanna

Tajukankaalla - mikäs sen mukavampaa?

Aikaa on nyt PyhäUnpluggedista kulunut viikon verran, joten jospa sitä uskaltaisi kääntää ajatukset myös taaksepäin. Oli nimittäin sen verran vauhdikasta menoa aamusta iltaan, että tauko oli paikallaan. Voin kyllä kertoa olleeni Tajukankaalla - kirjaimellisesti ja monta kertaa.

Tajukangas on Aittakurun lisäksi yksi tärkeimmistä Unpluggedin konserttipaikoista. Paikka tunnetaan myös nimellä Saunakuru, tuttavallisemmin kuitenkin Tajukangas laavuineen. Saunakuru nimitystä käytetään meillä vain kerran vuodessa, kerron kohta milloin.

Tajukangas sijaitsee noin 500 metrin päässä hotellilta ja toimii normaalioloissa ulkoilmaruokailupaikkana, tulevana talvena myös jääkiipeily on osana tuotetarjontaa. "Ilta Tajukankaalla" saa kaikki hyvälle tuulelle, eikä vain nimensä puolesta. Poronkäristys laavun suojissa nuotion räiskyessä on monelle unohtumaton elämys. Varsinkin talvella, kun taivas on täynnä tähtiä ja usein myös revontulia.
Tosin, seuraavat luonnonilmiöt aiheuttavat toisinaan haastetta: 1. Pakkasta 25 astetta tai enemmän - Jäätyvät nimittäin sekä käristys että haarukka (jälkimmäinen näistä huuleen kiinni)eikä viinikään irtoa lasista kuin koputtelulla 2. Sankka lumisade - poronkäristyksen päältä joutuu ensin lapioimaan lumet ja viinikin maistuu hieman jatketulta (meidän on hyvä syyttää lumisadetta ;)). 3. Tunturin hyytävä tuuli - tätä ei voi kuvailla ja kukaan tuskin haluaa silloin miettiä ruokaa. Kuinka vain, kokemus on mieleenpainuva, joka kerta.

Kesän tapahtumista nostan siis ehdottomasti ykköseksi PyhäUnpluggedin konsertit. Tänä vuonna pääsimme nauttimaan sekä lasten konsertista, että aikuisempaan makuun suunnatusta Kari Peitsamon keikasta upeiden kelien ohella. Ja ruska-aikaan on vielä luvassa yhteislauluiltoja. En malta odottaa niitäkään!

Lupasin vielä mainita, milloin käytämme Tajukankaasta nimeä Saunakuru. On mielestämme hieman arvelluttavaa ilmoittaa, että vietämme Joulurauhanjulistuksen Tajukankaalla - Saunakuru ajaa asiansa tässä yhteydessä paremmin.

Pidemmittä puheitta "Tervetuloa viettämään iltaa kanssamme - TAJUKANKAALLA!"

- Johanna

Tapahtumaa toimiston täydeltä

Mietiskelin tänä aamuna, että mitä ihmettä keksisin tänään? Ajatukset ovat niin täynnä PyhäUnpluggedia, että ei sinne muuta ole mahtunut viime viikkoina. Kunnes huomasin, että eivät pelkästään ajatukset ole täynnä...

Kun katson ympärilleni, työpöydälläni on mm. sähkökolvi, ruuvimeisseli, kuksa, turvaliivejä, karhun lankaa ja viivakoodin lukija. Lattialta löytyy laatikkokaupalla Unpluggedin puseroita, kynttilälyhtyjä ja vaellusreppu. Mutta kun 90% noista tavaroista on ollut työkäytössä tai tulee työkäyttöön seuraavien kahden päivän aikana, niin kai ne siihen tänne kuuluvat.

Yllä oleva kaaos löytyy toimistostani lähes tulkoon aina, vain tavarat vaihtuvat. Ja eri kaaoksiin liittyy muisto jos toinenkin. Yksi parhaista on ollut, kun minua tapaamaan tullut henkilö kävelikin suoraan sisälle toimistooni. Normaalisti minua siis kysytään vastaanotosta ja ehdin vetäistä oman oveni kiinni :). Kyseinen yllättävä sisäänkävely tapahtui siis toissa keväänä Villi Länsi-tapahtumaa ennen. Ja työpöydälläni oli nahkaruoska. Ei kannata kysyä miksi mutta siinä se oli. Siinä vasta ensivaikutelmaa kerrakseen.

Toinen tapaus, jolle olen pariinkin kertaan naureskellut oli viime hiihtokauden alussa. Sesongiksi töihin tullut uusi työntekijämme tuli tervehtimään minua ja toimistoni pöydällä oli vesuri ja puukko, kiitos Pasin pikavisiitin. Joku voisi nähdä tuossa tilanteessa uuden pomonsa hieman arvelluttavana tyyppinä...

Kaikki tämä taitaa kuitenkin olla olennainen osa sitä ihanaa yrittäjän arkea. Työpäivät ovat taatusti vaihtelevia, kun käy välillä kolvin kanssa koristelemassa lahjakuksan tai vesurin kanssa siistimässä piha-alueita tai sitten löytää aivan uskomattoman kauniin rakkakiven (kuvassa), joka on pakko ottaa talteen. Ei tässä pääse tylsistymään. Ja miksiköhän kirjoitin tästä? Ehkä varoituksen vuoksi, jos vaikka sattuu, että sinä kävelet sisään Unpluggedin aikana.

Johanna

Aittakuru - ainoa laatuaan

Lämpöä riittää, kun kävelemme Aittakuruun mukanamme koreittain virvoitusjuomia, vettä, roskapusseja ja tiedotustauluja. Kello on 23.30 ja kesäyö on kauneimmillaan. Aittakurun hiljaisuus on käsinkosketeltava. On aivan pakko pysähtyä ja ristiä jalat ja istahtaa keskelle esiintymislavaa. Katson ylöspäin, lähes sadan metrin korkeuteen, kohti katsomoa. Pian tuolla ylhäällä istuu satoja ihmisiä. Yhtä lumoutuneina, kuin mekin nyt...tosin silloin lavalla emme ole me.

Mikä on Aittakuru? Se on noin 100 metriä syvä, luonnon muovaama amfiteatteri. Kivet kantavat kurun pohjalta pienimmänkin kuiskauksen ylös asti. Tästä juontaa muuten myös nimi, Unplugged. PyhäUnplugged on puoliakustinen festivaali, äänentoiston hoitaa suurimmalta osin luonto itse.

Aittakurun tunnelmaa ei voi sanoin kuvailla. Se on koettava. Eikä muuten riitä, että sen kokee kerran, sillä seuraavalla kerralla se on täysin erilainen. Luonto tuo konserttiin omat mausteensa, vuonna 2009 se oli aurinko ja lempeä tuuli, vuonna 2008 tihkusade. Mitähän tänä vuonna?

Mutta mitä vaatiikaan toteuttaa onnistunut konsertti Aittakurussa? Satojen palasten on loksahdettava paikalleen, oikeaan aikaan. Ja niiden sovittelu aloitetaan jo suunnilleen vuosi etukäteen, kuten tänäkin vuonna. Mato Valtosen artistivalinnat ovat kuin palapelin reunapalat, pitäen koossa kokonaisuutta. Artistin on oltava sopiva Aittakuruun, tyyliltään ja mieleltään. Ja loppu rakentuu sitten heidän mukaansa.

Juuri tällä hetkellä, tämän vuoden Unpluggedin valmistelut ovat kiivaimmillaan. Välillä tuntuu, että noinkohan tästä selvitään. Jo pelkästään artistien tarvitsemien rumpujen, kitaroiden, pianojen ym. roudaaminen Aittakuruun on oma shownsa. Matkaa kertyy pitkospuita pitkin kannettavaksi noin kilometrin verran. Mutta pojat ovat hoitaneet sen mukisematta. Tai no, mukisten mutta hoitaneet kuitenkin :). Lisäksi sovittelemme yhä uudestaan ja uudestaan niitä pienempiä, mutta kuitenkin korvaamattomia palasia...pelastussuunnitelmat, lipunmyynnit, bussikuljetukset, henkilökunnan ohjeistukset, ensiapuhenkilöstö. Ainakin tuhannen palan palapeli. Viimeinen silmäys Aittakuruun tehdään vielä juuri ennen kuin yleisö astelee paikalle. Sen jälkeen vain luotetaan, että luontoäitikin on hyvällä tuulella. Ja annetaan hyvän tuulen viedä mukanaan...

Aittakuru on tarjonnut minulle parhaat kokemukseni Pyhällä. Varmasti tänäkin vuonna, kuten viime vuonnakin, minulla taitaa tulla tippa jos toinenkin silmäkulmaan, kun kuulen musiikin kajahtavan kurun pohjalta. H-hetki on vihdoin koittanut! Ja, kun istun katsomossa ja näen kaikkien muidenkin nauttivan kokemastaan, tiedän, että teen tämän eteen töitä mielelläni myös ensi vuonna.

- Johanna

Ps. Haluan vielä toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi PyhäUnpluggediin 5.8.-8.8.2010! Luontoäiti on ainakin lupautunut olemaan läsnä...

Elämä ennen ja jälkeen loman - tehokasta?

Lomat ovat nyt takana päin ja mieli on virkeänä. Sietää ollakin, sillä työpöytäni oli vertauskuvallisesti hautautunut töiden alle. Oletko muuten huomannut, että sähköposti on ihmeellinen asia? Voi aloittaa loman jälkeen työt "puhtaalta pöydältä", vaikka kaikki työt ovatkin tekemättä.

Ja mitä meidän lomaamme kuului? Kiersimme pitkin Suomea käyden läpi vähintäänkin ne pakolliset lapsiperheille suunnatut kohteet. Kalenteriin mahtui yksi huvipuisto, yksi eläinpuisto, yksi vesipuisto sekä tietenkin yksi päivä muumeja. Ja tietenkin paljon mummuja ja pappoja. Tekemistä riitti aamusta iltaan ja nautimme täysin siemauksin perheen kanssa vietetystä ajasta. Ja niin nauttivat lapsetkin. Upeinta oli tavata ystäviä ja heidän perheitään ja huomata, että he ottivat meidät avosylin vastaan vaikkemme ole paljoa ehtineet heihin viime aikoina yhteyttä pitää.

Moni yrittäjä ei kuitenkaan vastaavaan lomailuun pysty. Meillä sen tekivät mahdolliseksi upeat ihmiset, joiden kanssa saamme tehdä töitä päivästä toiseen. Eija, Jutta, Elli, Juha, Tomi, Eero, listaa voisin vielä jatkaakin, he ansaitsevat tästä kiitoksen. He hoitivat hotellia kuin omaansa eikä meidän tarvinnut huolehtia, palvellaanko asiakkaitamme vai ei.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, vai miten se oli? Ja ainakin meillä se on nyt tarkoittanut sitä, että yritämme tehdä viikossa kolmen viikon työt. Omituisinta tässä on se, että ennen lomaa teimme ympäripyöreitä päiviä, jotta ehdimme tehdä kahden viikon työt etukäteen :). Hmm...tästähän voisi siis vetää johtopäätöksen, että olemme tehostaneet työtahtia neljällä viikolla, vaikka olemme lomailleet! Pitäisiköhän sitten ;)?...

- Johanna

Ps. Ensi viikolla tutustutaan PyhäUnplugged-festareiden tulevaan tohinaan. Jos et ole vielä käynyt katsomassa, niin äkkiä nyt www.pyhaunplugged.fi

Lapin luonto luo outoa taikaa

Keskiyön auringon juhla on nyt ohitettu, ja tunturissa se näytti tänä vuonna parhaat puolensa. Kelit hellivät, väkeä riitti ja yhteistyöllä tehty ohjelmisto loi tunnelmaa koko yöksi.

Itsekin vietimme tänä vuonna Juhannuksen vapaalla. Ainakin me laskemme sen vapaaksi, kun voi juoda aamukahvinsa ilman kiirettä ja vain käväistä pienen mutkan töissä. Juhannusaattoaamuun kuului siis hieman grilliasennuksia hotellin terassille ja, tottakai, Juhannuskoivut. Koivujen haku ei sitten tänä Juhannuksena ollut lasten katseltavaa saatikka kuunneltavaa touhua. Ja tätä ei saa kertoa turisteille :)!

Kuinka montako hyttystä/sääskeä/itikkaa (moniko tiesi, että tuo viimeinen tarkoittaa Pohjanmaalla lehmää?), mäkäräistä, paarmaa ja kirvaa voi mahtua muutaman koivun keskelle? Pasilta voitte asiaa hyyyyvin varovasti tiedustella, kun tulette ensi kerralla tänne päin. Siis jos kutina on lakannut..

Kun hotellilla kaikki oli kunnossa, vaihdoimme itsekin hetkeksi vapaalle. Päivä sujui Pyhäjärven rannassa grillaillessa ja vieraiden kanssa pelatessa. Ja kello 17.00 pakkasimme koko porukan (6 aikuista ja 6 lasta) autoon ja läksimme tunturiin. Hotellilla riitti hulinaa, ja Eero ja Tomi grillasivat minkä ehtivät. Poikien sanojen mukaan oli kuitenkin mahtava päivä, kun sai tehdä töitä ulkosalla. Kiva kuulla!

Matka jatkui maisemahissillä tunturin huipulle ravintola Tsokkaan. Yrittäjillä Matilla ja Annikilla oli jo täysi tohina päällä. Jono kiemurteli sisällä ja tunnelma oli katossa. Annikki kipitti kuumia vohveleita pöytiin ja Matti otti tilauksia tiskillä. Vilkaisin kelloa, Matin pitäisi tuosta muka kohta lähteä lipunnostoon...voisi apu olla paikallaan. Ja niin tarjouduimme Pasin kanssa hoitamaan lipunnoston, jotta he voisivat keskittyä asiakkaiden palvelemiseen. Matti oli asiasta aidosti iloinen, ja se ilo kyllä kruunasi meidänkin Juhannuksen! Eli ei muuta kuin lippu kainaloon, pikainen esittelykierros hanuristin kanssa ja nokka kohti salkoa.

Tasan kello 18 Kultakeron huipulla nostettiin Juhannuksen kunniaksi Suomen lippu korkeuksiin, taustalla soi "Lapin luonto luo outoa taikaa...", juuri tuolla hetkellä taika oli lähes käsin kosketeltava. Yksi hienoimpia hetkiäni tunturissa.

Tunturin illan vietto jatkui suurella osalla aamuyön tunneille, oma iltamme jatkui lasten kanssa kotona, järven rannalla. Illalla Huttu-Pubin ja SportBarin terassit olivat täyttyneet juhlijoista, kun bändit ja karaoke olivat pitäneet tunnelmaa yllä.

Juhannus tunturissa oli siis tänä vuonna kaiken kaikkiaan taianomainen. Yhteistyöllä toteutettu Juhannusjuhla jätti varmasti sekä asiakkaille, että kaikille osallistuneille yrittäjille iloisen mielen. Tästä on hyvä jatkaa taas yhdessä seuraavaan tapahtumaan.

PS. Nyt onkin vuorossa parin viikon tauon paikka, kun lähdemme itsekin hetkeksi loman viettoon. Ai minne? Nähdään ;)

Maasta se sienikin ponnistaa!

"Enää 3 päivää ja Juhannus, ja loma!" Varmasti joku on tutkinutkin, montako prosenttia suomalaisista aloittaa kesälomansa Juhannukselta. Mutta onkohan tutkittu, moniko tunturissa päättää lomansa Juhannuksena ja miksi?

Tosiasiahan on, että iso osa matkailukeskusten yrityksistä sulkee ovensa toukokuussa ja väki jää ansaitulle kesälomalle pitkän kauden jälkeen. Mutta on myös meitä, jotka pitävät ovensa auki myös toukokuussa. Ja kesälomista on meilläkin väännetty kättä jo helmi-maaliskuusta lähtien. Kenen vuoro on tänä vuonna pitää kesälomansa ah, niin arvaamattomassa toukokuussa, kun ei voi olla ihan varma saako nauttia saunaoluensa terassilla pyyhkeessä vai toppahaalarissa? Onneksi luontoäiti on helpottanut tehtävääni ja kehittänyt tunturiyrittäjän pelastajan, KORVASIENEN!

Korvasieni, jota suurin osa asiakkaistammekin haluaa hiihtolomallaan nauttia, pomppaa siis esiin lumien lähdettyä ja maan suurin piirtein sulattua. Täällä se siis tarkoittaa touko-kesäkuuta. Onneksi niin monelle mahdollisuus juosta noiden sienten perässä on lähes elämääkin tärkeämpi asia. Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut, että tulen joskus toivomaan, että jonkun sienestysinto säilyisi hamaan tulevaisuuteen asti.

Joko keksitte, mistä korvasienet sitten täällä meillä pöytäänne tulevat? Kun toukokuussa paikat on saatu kesävieraita varten kuntoon, aloittavat meillä kesälomansa muiden muassa Eija ja Leila. Kaksi innokasta sienestäjää, jotka todellakin saavat nauttia lomastaan juuri silloin, kun he toivovat, korvasieniaikaan. En ole edes kysynyt, montako päivää lomastaan he käyttävät sienijahtiin, määristä päätellen useita. Ja me olemme Pasin kanssa tästä tietenkin kiitollisia. Saamme tilaisuuden tarjota vieraillemme aitoa lähiruokaa, jonka alkuperästä ja puhtaudesta voimme olla täysin varmoja. Halukkaille voimme antaa myös mahdollisuuden koittaa nyhtää tieto sieniapajasta suoraan poimijalta. Ja voin vannoa, sitä tietoa ette heistä ulos saa!

Kaikille lomansa Juhannuksena aloittaville, oikein rentouttavaa lomaa ja olette lämpimästi tervetulleita tunturiin. Varsinkin nyt, kun korvasieniaika on ohitse eikä apajia tarvitse jakaa :)

Kapulakieltä Pyhätunturilta?

"Se on sitten teilläkin töissä melkoisen rauhallista näin kesällä, ei tarvi paljoa töiden vuoksi hätäillä".

Siinäpä yksi useimmin kuulluista lausahduksista näin kesän kynnyksellä tunturissa. Rauhalliseksihan sitä luulisi mutta...tunturissa tapahtuu, kesälläkin. Ainoa ero talveen tuntuu olevan se, että asiakkaiden suksissa on huonompi luisto.

Ja minä olen siis Johanna, kolmekymppinen "junan pohjoiseen tuoma" hotelliyrittäjä Pyhätunturilla, joka pitää tunturielämää ehdottomasti muille kertomisen arvoisena. Hieman alle kaksi vuotta sitten pakkasimme mieheni Pasin kanssa kolme lastamme autoon ja suuntasimme kohti Pyhätunturia. Tuleva sesonki painoi jo tuolloin päälle ja ensimmäinen talvi menikin (tunnustan) yrittäessä pysyä kelkan kyydissä ja vieläpä oikealla reitillä. Ja juuri kun ajattelimme, että "no nyt tuntuu, että tiedämme mitä seuraavaksi tapahtuu", niin metsään män ja tarvittiin hieman korjausliikkeitä.

Ja se kauden päätös, paljon puhuttu toukokuu...tuli kuin puun takaa. Yhtäkkiä kaikki vain seisahtui. Se oli siis sillä hetkellä, kun Skibussin perävalot katosivat pihasta tuossa Vapun jälkeen. Vieden muuten mukanaan aika lailla KAIKKI meidän asiakkaat. Oli siinä totuttelemista kerrakseen. Mutta onneksi Pyhätunturin kesä kyllä yllätti meidät. Upeita reitistöjä, tekemistä ja tutkimista vaikka millä mitalla. Ja turisteja alueella riitti koko kesän, jopa vähän enemmän kuin noita poroja.

Kuluneella hiihtokaudella saimme sitten upeita uutisia! Pyhä uudistuu uuden hissin ja uusien rinteiden voimin jo ensi kaudelle. Ja se on saanut tunturiin vipinää oikein kunnolla. Kevään aikana on hotellilla saanut enemmän kuin pariin kertaan vastata kysymykseen "niin mihin se uusi hissi oikein tulee?" Ja siihen on ilo vastata "tuohon Polarille". Toivottavasti pääsemme vastaamaan pian myös kysymykseen: "Mihin se uusi hotelli tulee?". "Tuohon pihalle."

Eli tämä on siis blogi suoraan tunturista ja miltä se näyttää "junan tuoman" yrittäjän silmin.